Tiedote: Kuntien liikuntapaikkojen valoja ei saa sammuttaa
6.9.2022
Suomen Liikunnan Ammattilaiset ry tiedottaa 6.9.2022
Kuntien liikuntapaikkojen valoja ei saa sammuttaa
Suomen kunnissa on kova tarve säästää energiaa. Suomen Liikunnan Ammattilaiset ry (SLA) teki kunnille kyselyn energiansäästösuunnitelmista liikuntapaikoissa. Kyselyyn vastasi 91 kuntaa eri puolilta Suomea. Vastaajat olivat kuntien liikuntajohtajia. Kysely tehtiin elokuun lopussa.
Tulokset ovat huolestuttavia. Useissa Suomen kunnissa säästötoimet uhkaavat ulkoilureittien valaistusta, uimahallien veden lämpötiloja ja urheiluhallien aukioloaikoja. On jopa väläytelty jäähallien ja uimahallien sulkemista. Uhka on todellinen ja haaste suuri. Tilanne haastaa kunnat ihan eri tarkkuudella pohtimaan energian saatavuutta ja hintaa nyt ja tulevaisuudessa.
Suurten investointien seisottaminen kunnissa tyhjillään on kauhukuva, jonka SLA haluaa estää. SLA muistuttaa, että kansanterveyden näkökulmasta ei ole varaa heikentää liikuntaolosuhteita tai sulkea liikuntapaikkojen ovia. Kuntien liikuntapalveluissa ollaan kyllä valmiita säästötalkoisiin ja toimenpiteitä tehdään, mutta ei kuntalaisten liikkumismahdollisuuksien kustannuksella.
”Vaikuttaako energian korkea hinta liikuntaolosuhteisiin”
Webinaari torstaina 15.9. klo 9-10
SLA kertoo kuntakyselynsä tuloksista webinaarissa torstaina 15.9. klo 9-10. Tervetuloa mukaan!
SLA on yhdistys, joka kokoaa yhteen Suomen kunnissa työskentelevät liikuntajohtajat, liikuntapaikkojenhoitajat ja liikunnanohjaajat. SLA edistää jäsenistönsä ammattitaitoa, kuntien liikuntaolosuhteita ja keskustelua liikunnasta. SLA etsii vastauksia ajankohtaisiin kysymyksiin ja tarjoaa tietoa ja koulutusta jäsenistölle ja päättäjille.