Vuoden 2022 liikuntapaikkamestari on Markus Juvakoski
10.10.2022
Mediatiedote SLA ry & Lappset Group Oy | 7.10.2022 Julkaisuvapaa heti
Markus Juvakoski Espoosta on Vuoden liikuntapaikkamestari 2022
Suomen Liikunnan Ammattilaiset ry:n ja Lappset Group Oy:n yhdessä perustaman Vuoden liikuntapaikkamestari -tunnustuspalkinnon saa Espoossa Tapiolan urheilupuistossa toimiva liikuntapaikkamestari Markus Juvakoski. Palkinto jaettiin järjestyksessään toista kertaa Suomen Liikunnan Ammattilaiset ry:n järjestämässä Olosuhdeseminaarissa Tampereella 6. lokakuuta 2022.
Liikuntapaikkamestarit vaikuttavat merkittävästi liikunta-alueiden kehittämiseen ja niiden ylläpidon suunnitteluun sekä toimeenpanoon. Omalla työllään he myötävaikuttavat aktiivisesti liikuntaympäristöjen kehittymiseen, mahdollisuuksien mukaan myös yli hallinnollisten rajojen, huolehtien sekä kuntoliikkujien että kilpaurheilijoiden arjen harjoitteluolosuhteiden toimivuudesta.
”Suomen Liikunnan Ammattilaiset ry. haluaa tämän palkinnon avulla nostaa liikuntapaikka-alan koulutusta ja arvostusta esiin. SLA:lle on tärkeää vihreät jalkapallokentät, kiiltävät jäät, innostavat ulkoilureitit, osaava henkilöstö ja aktiivisesti liikkuvat kuntalaiset kaikissa Suomen kunnissa. Markus Juvakoski omalla rautaisella ammattitaidollaan ja aidolla innostuneisuudellaan huolehtii tästä liikuttavasta näkymästä Espoon Tapiolassa”, pääsihteeri ja palkintolautakunnan puheenjohtaja Johanna Manninen toteaa.
Valintaperusteluissa korostuvat yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä käyttäjien osallistaminen
Vuoden liikuntapaikkamestarin valinnassa painotettiin kriteeristön mukaan myös liikuntapaikkamestarin roolia työyhteisössä kunnioittavana ja motivoivana tiimipelaajana, joka kannustaa muita hyvinvointia ja liikkumista edistävään toimintaan.
Yhteistyön lisäksi valintaperusteissa painotettiin vuorovaikutustaitoja, erityisesti eri liikuntaympäristöjen käyttäjien kuuntelemista ja osallistamista suunnitteluun. Markus Juvakosken erityisansioina pidettiin edellä mainittujen lisäksi helppoa tavoitettavuutta, aitoa kiinnostusta perehtyä erilaisiin liikuntaympäristöihin, -tiloihin ja -lajeihin osana liikunta-alueiden kehittämistä. Hän huomioi yhdenvertaisesti erilaiset liikunnan käyttäjäryhmät, perustelee selkeästi suunnitelmat ja toteutuneet ratkaisut.
Tapiolan alueella liikkuu valtava määrä ihmisiä kuntoilijoista huippu-urheilijoihin. Alueen liikuntapaikkojen kunnostaminen, huolto ja ylläpito mahdollistavat ihmisten turvallisen, mukavan ja monipuolisen liikunnan.
Tunnustuspalkinnolla halutaan edistää moniammatillisen työn arvostusta
Lappset Group Oy haluaa tunnustuspalkinnolla nostaa liikunta-alueiden olosuhteista vastaavien liikuntapaikkamestareiden monipuolisen ammatillisen työn arvostusta ja vahvistaa heidän merkitystään liikuntaympäristöjen toiminnan ylläpitäjinä sekä kehittäjinä.
”On mahtavaa päästä palkitsemaan Markusta hienosta työstä, joka vaikuttaa todella monen ihmisen hyvinvointiin. Hän on hyvä esimerkki siitä, miten tämän tärkeän työn voi tehdä ja miten se vaikuttaa ympäristöön. Toivoisin, että Markuksen kaltaiset henkilöt toimisivat keulakuvana muille alantoimijoille ja nostaisi entisestään liikuntapaikkamestareiden arvostusta,” aluemyyntipäällikkö Jarno Virkki Lappsetilta korostaa.
Vuoden liikuntapaikkamestari -tunnustuksen ja 1 500 euron tunnustuspalkinnon saajan valitsi raati, johon kuuluvat Suomen Liikunnan Ammattilaiset ry:n pääsihteeri ja samalla palkintolautakunnan sihteerinä toimiva Johanna Manninen, Lappset Group Oy:n aluemyyntipäällikkö Jarno Virkki sekä oppilaitosten edustajat Martti Riekki, Itä-Suomen liikuntaopisto, Jere Sinkkonen, Itä-Suomen liikuntaopisto, Jarmo Luuri, Kuortaneen urheiluopisto ja Mika Nurminen, Suomen urheiluopisto Vierumäki.
Ehdotuksia palkinnon saajaksi pyydettiin SLA:n verkkosivuilla olleen lomakkeen kautta 25. toukokuuta ja 31. elokuuta 2022 välisenä aikana. Tunnustuspalkinto on osa Lappset Group Oy:n yhteiskunnallista vastuuta.
Liikuntapaikkamestariksi liikuntapaikka-alan erikoisammattitutkinnon kautta
Liikuntapaikkamestari on liikuntapaikka-alan erikoisammattitutkinnon suorittanut ammattilainen, joka vastaa liikuntapaikkojen hoidon esihenkilötöistä. Liikuntapaikkamestariksi voi opiskella kolmella eri paikkakunnalla Itä-Suomen Liikuntaopistossa, Kuortaneen Urheiluopistossa ja Suomen Urheiluopistossa Vierumäellä.
Lisätietoja:
- Johanna Manninen, SLA ry:n pääsihteeri, johanna.manninen@sla-ry.fi
- Jarno Virkki, aluemyyntipäällikkö, Lappset Group Oy, puh. 050 434 9204, jarno.virkki@lappset.com,